This image has an empty alt attribute; its file name is Henkiloesittely-KAMK-776x1024.jpgHei!

Jollain tavalla kaipaat muutosta tai mietit työurasi tulevaisuutta, kun avasit nämä sivut. Olen siitä todella iloinen. Tämän yrityksen perustamisen taustalla on oma pitkäaikainen pohdiskelu millaisesta työstä todella nauttisin ja löytäisin sen flown ja työskentelyn ilon, mistä tänä päivänä paljon puhutaan. 

Teen opinto-ohjausta ja opetustyötä liki 20 vuoden vankalla ja monipuolisella ammattitaidolla. Pohjakoulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri. Akateemisen urani alun utelias sosiologi ei ole minusta mihinkään kadonnut, vaikka olen vaihtanut alaa ja opiskellut koulutusalan asiantuntijaksi. Olen pätevä yhteiskuntatieteellisten aineiden (myös psykologia) opettaja, opinto-ohjaaja ja erityisopettaja. Nämä tutkinnot olen opiskellut työn ohessa erilaisten työpaikkojen innostamana. Opetus- ja ohjauskokemusta on kertynyt peruskoulusta, lukiosta, ammatillisesta oppilaitoksesta sekä ammattikorkeakoulusta. Olen työskennellyt neljä vuotta apulaisrehtorina peruskoulussa, minkä vuoksi olen opiskellut myös johtamista (opetushallinnon tutkinto ja viimeisimpänä johtamisen erikoisammattitutkinto). Erityisopettajataustani ansiosta otan luontevasti huomioon myös rajoitteet ja oppimisvaikeudet urasuunnittelussa, ohjauksessa sekä opiskelun sujumisessa. 

Opiskelu on ollut minulle harrastus koko työurani ajan, mutta se ei aina ole ollut helppoa. Löysin itselleni sopivan opiskelutavan vasta yliopistossa, mikä on jalostunut matkan varrella ja jaan tätä oppia mielelläni myös muille. Vielä vuosi sitten ajatukseni oli jatkaa johtamisen opintoja Itä-Suomen yliopistossa, mutta silloisessa työssä sattuneet asiat herättivät minut muutosajatteluun. Koronakevään etätyöskentely avasi lopullisesti silmät siitä, mitä todella haluan tehdä. Pysähtyminen tuli sopivaan paikkaan. Johtamisen aineopinnot vaihtuivat työ- ja organisaatiopsykologiaan sekä positiivisen psykologian opintoihin. Kevään ja kesän aikana ajatukset oman yrityksen perustamisesta ja kiinnostus työhyvinvoinnin teemoihin vahvistui. Liian moni voi työssään huonosti ja on vankina työssä, josta ei pidä. 

Tämän vuoksi autan mielelläni teitä, jotka kaipaatte uutta puhtia tai muutosta työuralle ja apua aikuisopiskelun aloittamiseen sekä siinä onnistumiseen! 

Tervetuloa mukaan! Tehdään muutos yhdessä mahdolliseksi!

Ullamaija Niskanen
YTM, Johtamisen eat
opinto-ohjaaja, ammatillinen erityisopettaja
VOIMAKEHÄ® -lisenssivalmentaja ja mentori